Arkistot

tm•galleria: Marja Nurminen

Taiteilijatapaaminen su 6.1.2013 klo 14.00 – 15.00 Möte med konstnären sö 6.1.2013 kl. 14.00 – 15.00 Näyttelyni ideana oli tehdä erilaisia teoksia, jotka eivät muodosta yhtenäistä sarjaa. Halusin toteuttaa teoksia, jotka ovat olleet mielessäni pitkään. Niistä tässä näyttelyssä nähdään kaksi ensimmäistä: Leena-täti ja Telakalla. Telakalla-maalauksessa käsittelen merta ja sen kiehtovaa vaarallisuutta. Aihe toistuu usein teoksissani. … Jatka lukemista Marja Nurminen »

tm•galleria: Saara Piispa

aiteilijatapaaminen su 10.2. klo 13.00. Öljyvärimaalauksissani ympäristö ja ihmisen toimet muodostavat jännitteitä ja kertomuksia, mahdollisesti ne myös aikaansaavat katastrofeja ja kuolemaa. Kuvaan näihin maisemiin päätyneitä tutkimusmatkailijoita ja päiväretkeilijöitä erilaisissa olomuodoissaan: mukana on ainakin eläviä kuolleita, teinityttöjä ja alkuperäisväkeä. Työskentelyyni on vaikuttanut liikkuvan kuvan tarinankerronta: sen mahdollisuudet kulkea edestakaisin ajassa ja paikasta toiseen. Minua kiehtoo kaikessa … Jatka lukemista Saara Piispa »

tm•galleria: Jarmo Kukkonen

Tuntuu oikealta koettaa löytää maalattavia kuvia omasta itsestä, luottaen että olemisen perustana on kaiken yhteenkuuluvuus. Kuvittelen että maalattu kuva voi vielä yksinkertaisesti kommunikoida katsojan kanssa, ilman että yhteyteen tarvittaisiin monimutkaisen koodiston tuntemista. Kaksi näyttelyä 108 maalausta, tm•galleria, Helsinki, 13.2.–3.3.2013 Näyttelyssä on esillä nimen mukaisesti 108 kpl pieniä neliön muotoisia maalauksia. Maalaukset on tehty viimeisen parin … Jatka lukemista Jarmo Kukkonen »

tm•galleria: Frida Hultcrantz

Olen 35-vuotias ja tunnen itseni vahvaksi. Olen huipulla. Olen kokenut paljon, mutta yhtä paljon on vielä elettävänä! Voiko elämä enää muuttua paremmaksi? Olen niin iloinen. Iloinen, kaikesta, minkä olen saanut oppia ja kokea. Minun pitäisi elää ja kokea, pitää hauskaa – mutta ei heidän kustannuksellaan, jotka tarvitsevat minua eniten. Voinko elää täysillä ja tulla nähdyksi … Jatka lukemista Frida Hultcrantz »

tm•galleria: Marja Mali

Mitä seurauksia on kaatumisella, tai putoamisella? Otanko liian suuren riskin ottamalla harha-askeleen? Pitääkö edes valita? Valo kirkastaa mielen, mutta pimeydessä olen turvassa. Mikä on se turvaverkko, joka puuttuu? Helpointa olisi elää järjen ja tunteen välimaastossa. Unessa punainen ja musta lähestyvät, mutta ainoastaan keltainen on rohkeasti oma itsensä. Minä vain en uskalla. Niillä rajoilla rohkeutta ei … Jatka lukemista Marja Mali »

tm•galleria: Kyösti Pärkinen

Näyttelykokonaisuudellani tutkin rivien välejä. Haluan valottaa käsitteiden välistä pimeää ainetta kuvallisilla uudissanoilla, joiden merkitys on ennestään tuttu, joskin yleisesti vaiettu tai unohdettu. Rinnastan töissäni usein vastakohtaisia elementtejä, kuten romanttista ja metafyysistä kontemplaatiota arkitodellisuutemme värikylläiseen kertakäyttökulttuuriin. Käytän maalauksissani usein abstrahoitua figuratiivista kieltä ja ympäristöstä tuttuja visuaalisia fragmentteja. Yhdistän maalauksellisia esittämistapoja nykyaikaiseen kuvalliseen viestintään, ja siitä usein … Jatka lukemista Kyösti Pärkinen »

tm•galleria: Päivikki Alaräihä

Seinän takana ei ole mitään. Mutta mitä on seinällä? Näyttelyn Seinän takana ei ole mitään lähtöajatus on hyvin yksinkertainen. Huomion painopiste on siirretty yksittäisiltä teoksilta niiden välisiin suhteisiin ja ympärillä olevaan tilaan. Näyttelyn kokonaissommitelma nousee tarkastelun keskiöön. Näyttely rakentuu kankaalle tehdyistä akryylimaalauksista sekä kahdesta gallerian seinäpintaan toteutetusta maalauksesta. Yksittäisten teosten kuvakieli on hyvin niukkaa – … Jatka lukemista Päivikki Alaräihä »

tm•galleria: Elina Ruohonen

Mitä kaikkea pitää vaihtaa saadakseen toista? Arvoja, ideoita, selityksiä, pölyä, sumeutta. Tänään tarvitsen vastavuoroisuutta, läsnäoloa, huomenna mahdollisuutta, mainetta ja mammonaa. Miten suodattaa oleellinen? Maalaukset ovat ehdotuksia, viitteitä, ei vastauksia. Etsin itsekin. Maalausteni pohjana käytän akryylilevyä, joka kiehtoo minua peilaavuuden vuoksi ja antaa myös mahdollisuuden kerrokselliseen kuvantekoon. Maalaukseni käsittelevät rinnakkaisia olemassaoloja: voimaa, tahtoa, yksinäisyyttä, läsnäoloa – … Jatka lukemista Elina Ruohonen »

tm•galleria: Enoch Bergsten

Enoch Bergsten (s. 1979) jatkaa piirtämisen prosessin ja lopputuloksen tutkimista tm•galleriassa esitettävissä teoksissaan. Piirrokset ja maalaukset tarkastelevat viivaa, sen syntyä ja lopulta muotoa. Bergsten käsittelee kohdettaan käyttäen erilaisia materiaaleja ja tekniikoita sekä niiden yhdistelmiä. Epätavallinen työskentelytapa saattaa elää vain yhden teoksen syntyprosessin ajan, kunnes on jo aika siirtyä seuraavaan. Teokset voivat olla nopeita tai hitaita … Jatka lukemista Enoch Bergsten »