Jarmo Kukkonen

108 MAALAUSTA - MAALAUKSIA

13.2.2013 — 3.3.2013

Tuntuu oikealta koettaa löytää maalattavia kuvia omasta itsestä, luottaen että olemisen perustana on kaiken yhteenkuuluvuus. Kuvittelen että maalattu kuva voi vielä yksinkertaisesti kommunikoida katsojan kanssa, ilman että yhteyteen tarvittaisiin monimutkaisen koodiston tuntemista.

Kaksi näyttelyä

108 maalausta, tm•galleria, Helsinki, 13.2.–3.3.2013

Näyttelyssä on esillä nimen mukaisesti 108 kpl pieniä neliön muotoisia maalauksia. Maalaukset on tehty viimeisen parin vuoden aikana, ne ovat kertamaalauksia, suora ja hetkellinen tekotapa on olennaista, en ole miettinyt käsitteellisiä sisältöjä, ne ovat spontaanisti syntyneitä kuvia. Maalaukset asettuvat gallerian seinät kiertäväksi helminauhaksi, 108 on rukousnauhan helmien lukumäärä, näyttely kumpuaa hiljentymisen ja keskittymisen tarpeesta, omasta ja ehkä katsojankin. Maalauskokonaisuus ilmentää omalla pienimuotoisella tavallaan yhteisöllisyyttä, kokonaisuus muodostuu jokaisen erilaisen osatekijän liittyessä toistensa yhteyteen.

Maisema, Galleria Nuovo, Lahti, 10.2.–24.3.2013

Maisemissa on lähtökohtina sekä asuinympäristöni Saapaskylässä että olemisen sisäiset näkymät. Valo ja tila ovat niissä läsnä, olemassaolon kuvausta, paikallista elämistä maisemassa. Tärkeää on ollut maalata jotakin lähellä olevaa, alkuperäistä, josta on vähitellen kehkeytynyt perimmäistä ja merkityksellistä, omaa olemisen tilaa. Yksilöllisyys liukenee osaksi huljuvaa avaruutta.