Teosvälitys

Taidemaalariliiton Teosvälitys 2024

Kaapelitehtaalla 9.3.–17.3.2024

teosvalitys.painters.fi

Suomen suurin maalaustaiteen myyntitapahtuma Taidemaalariliiton Teosvälitys järjestetään vuonna 2024 jälleen verkossa ja Kaapelitehtaalla. Teosvälityksen valikoimassa on lähes 2500 teosta yli 700 Taidemaalariliiton jäsentaiteilijalta. Teoksista osa on esillä Kaapelitehtaalla ja osa on verkkomyynnissä kahden kuukauden ajan.

Teosvälitys houkuttelee Kaapelitehtaan Merikaapelihalliin vuosittain tuhansia taiteen ystäviä. Tapahtuman kävijämäärä on korkeimmillaan ollut noin 20 000 näyttelyvierasta. Viime vuosina Merikaapelihallin näyttelyn ohelle on tullut kahden kuukauden mittainen verkkomyynti. Teoksia voi verkosta ostaa koko Suomen kattavalla kotiinkuljetuksella. Verkossa voi myös 28.2. asti tehdä Kaapelitehtaalle teosvarauksen, jolloin päätöksen teoksen hankkimisesta voi tehdä paikan päällä.

Kaapelitehtaan näyttely on erinomainen vierailukohde taidehankintoja suunnittelevalle. Esillä on kattava läpileikkaus suomalaisen maalaustaiteen nykyhetkestä. Teosvälityksen ripustuksen mittakaava on Suomessa ainutlaatuinen ja kansainvälisestikin laajuudeltaan harvinainen. Merikaapelihallin 3148 neliömetrin näyttelytilassa on samanaikaisesti esillä noin 1400 teosta.

1970-luvulta lähtien vuosittain järjestetty Teosvälitys on toiminut alun perin Valtion taideteostoimikunnan ja muiden kokoelmien teoshankintatilaisuutena. Vuodesta 1987 lähtien tapahtuma on ollut kokoelmien lisäksi avoin myös yksityisasiakkaille. Tilaisuus on järjestetty Kaapelitehtaalla vuodesta 1990 alkaen.


Kaapelitehdas, Merikaapelihalli, Kaapeliaukio 3, 00180 Helsinki.

Seuraa tapahtumaa Facebookissa: Taidemaalariliiton Teosvälitys 2023
Seuraa tapahtumaa Instagramissa: Taidemaalariliiton Teosvälitys

Lisätietoja:
Pekka Parviainen, Teosvälityksen projektipäällikkö, pekka.parviainen(a)painters.fi, puh. 044 544 4449

Tapahtuma pääyhteistyökumppanina toimii Intrum Oy

 

 


Teosvälitys 2020. Kuva: Jussi Tiainen

Teosvälitys 2021. Kuva: Pekka Parviainen

Annu Kapulainen, How Much Is the Fish?, 2022, öljy pöytäkoneen näytölle. Kuva: Johnny Korkman.

Erno Enkenberg, Fantasy, 2022, öljy kankaalle. Kuva: Erno Enkenberg.

J.P. Köykkä, Minäkään en tiedä kuka sitä laivaa ohjaa, 2022, sekatekniikka. Kuva: J.P. Köykkä.