Heinäveden kulttuurikirkon kesänäyttely 2017

Zsuzsa Demeter

Hanne Juga

Haruka Kashima

Mikko Hallikainen

Mari Metsämäki

Jarkko Rantanen

Jenni Tieaho

 

 

TAIDEMAALARIT HEINÄVEDELLÄ

Heinäveden kauniin hirsikirkon kesänäyttelyyn tulee teoksia kuudelta taidemaalarilta sekä veistoksia kuvataiteilija Jenni Tieaholta. Kesänäyttelyn taiteilijat on valinnut Taidemaalariliiton näyttelytoimikunta. Näyttely on avoinna 26.6.–13.8.2017 päivittäin klo 11–18.

Kirkon ensimmäisessä kerroksessa on esillä eri tekniikoilla toteutettuja maisemamaalauksia. Hanne Juga pohtii maalauksissaan vähäisten eleiden merkitystä, materiasta syntyneen kuvan aineettomuutta, tekniikkana on mm. lyöntimetalli ja öljyväri puulle. Haruka Kashiman valovoimaisten, herkkien lyijykynämaalausten ja rautalangalla toteutetun ”Alku” teoksen aiheena on luonto, Kashimaa kiinnostaa grafiitista ja rautalangasta syntyvien viivojen hopeinen hohto ja olemuksen puhtaus.  Jarkko Rantasen maalaukset ovat värikkäitä alumiinille maalattuja öljyvärimaalauksia suomalaisesta metsämaisemasta, maalauksissa voi näkyä jäänteitä Suomen sisällissodan aikaisista poteroista ja kaivanteista.

Jenni Tieahon hevosaiheiset ”Päätäpahkaa” ja ”Kuuhunkurkottaja” veistokset on toteutettu luonnonmateriaaleista, veistosten runkona on teräs.

Kirkon toisessa kerroksessa on pääosassa ihminen. Zsuzsa Demeterin akryyli-, pastelli- hiilimaalauksissa voi nähdä enkeleitä ja puttoja. Mikko Hallikaisen maalaukset ovat vahvoja, ekspressionistisia teoksia. Mari Metsämäen tekstiilikollaasien aiheet ovat peräisin raamatun kertomuksista.

Taiteilijat ovat:

Zsuzsa Demeter, Mikko Hallikainen, Hanne Juga, Haruka Kashima, Mari Metsämäki, Jarkko Rantanen ja Jenni Tieaho.

https://www.facebook.com/events/399572077109422/