Luovien alojen yhteiset kannat työttömyysturvan kehittämiseen
Luovien alojen yhteiset kannat työttömyysturvan kehittämiseen Nykyinen ansiosidonnainen turva perustuu selkeään jakoon työttömien, työntekijöiden ja yrittäjien välillä. Tällöin taide- ja kulttuurialan ammattilaiset jäävät herkästi turvaverkon väliinputoajiksi, sillä alalle on tyypillistä, että tulot kertyvät useasta eri lähteestä. Osa näistä tulolähteistä ei ole tällä hetkellä minkään vakuutuksen piirissä. Esimerkiksi apurahalla työskentely ei kartuta ansiosidonnaisten etuuksien työssäoloehtoa, vaikka … Jatka lukemista Luovien alojen yhteiset kannat työttömyysturvan kehittämiseen
