Taiteiden yö

Taiteiden yö tm•gallerialla to 15.8.2019

Taiteiden yönä on Anna Lepän näyttelyn Romahduksen observointia viimeinen päivä. 15.8. tm•galleria on avoinna klo 11-22.

Keskustelutilaisuus taiteen merkityksestä ekologisen kriisin aikakaudella

Kello 19 alkaa keskustelutilaisuus taiteen merkityksestä ekologisen kriisin aikakaudella. Keskustelijoina taiteen tutkija, kuvataiteilija TaT Mikko Ijäs, kuvataiteilija TaM Leena Pukki, kuvataiteilija TaM Kati Roover, pj. näyttelyn taiteilija Anna Leppä.

– Taiteen tohtori Mikko Ijäs on helsinkiläinen kuvataiteilija, tutkija ja zen-buddhalainen kansalaisaktivisti. Ijäs valmistui tohtoriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2017, jonka jälkeen hän on toiminut tutkijana Harvardin yliopiston ihmisen evoluutiobiologian laitoksella, nykyisin hän työskentelee tutkijana Helsingin yliopistossa. Ijäs perusti vuonna 2017 Helsinkiin aktivistien hyvinvointia tukevan ryhmän nimeltä Peacemakers Finland, joka on Zen Peacemakers Internationalin paikallisjärjestö Suomessa.

Leena Pukki on kuvataiteilija, joka on kiinnostunut kulttuurisista hegemonioista, lajienvälisistä suhteista, historiasta, utopioista, tunteista ja valtasuhteista. Pukin tekniikat vaihtelevat suurikokoisista seinämaalauksista mediataiteeseen ja päälle puettaviin taideteoksiin. Hän työskentelee usein julkisessa tilassa, yhdistellen taidetta myös aktivismiin. Pukki on Suomea Venetsian biennaalissa 2019 edustavan Miracle Workers-kollektiivin jäsen sekä Route Couture- taiteilijaryhmän jäsen.

Kati Roover on monialainen taiteilija, joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Teoksissaan hän usein tarkastelee ihmisen ja ympäristön välistä vuorovaikusta sekä ammentaa myyttisesta, ekologisesta, feministisesta uus-materialismista sekä dekolonialistisesta ajattelusta. Hän työskentelee liikkuvan kuvan, äänen, valokuvauksen, tekstin ja installaatioiden parissa.

Tilaisuus on avoin. Tervetuloa!

tm•galleria, Erottajankatu 9 B (sisäpiha), 00130 Helsinki


Karuselli – joka päivä uudet kuvat // tm•galleria 15.8.-8.9.2019

Anna Lepän näyttelyn viimeinen päivä 15.8.  aloittaa Karuselli-näyttelykonseptin. Seuraavien 25 päivän ajan tm•galleriassa on esillä kaiken kaikkiaan 59 taiteilijan teoskokonaisuudet. Näytely on osa Helsingin Juhlaviikkojen tämän vuoden kuvataideohjelmistoa ja Taidemaalariliiton 90-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa.