Nuoret 2023

Nuoret 2023 -näyttely valloittaa Helsingin 22.4.–4.6.2023

Suomen Taiteilijaseuran Nuoret-näyttely toteutuu laajempana kuin koskaan. Näyttely esittelee jälleen nuorten ammattikuvataiteilijoiden ajankohtaista tuotantoa. Nuoret 2023 on esillä 22.4.–4.6.2023 yhteensä seitsemässä eri näyttelytilassa ympäri Helsinkiä. Näyttelyn taiteilijoista yksitoista on valittu mukaan työsuhteista työtä pilotoivaan kokeiluun.

Nuoret-näyttely on esitellyt alle 35-vuotiaiden taiteilijoiden uutta tuotantoa vuodesta 1939 lähtien. Näyttely on historiansa aikana nostanut esille monta tunnettua taiteilijaa Tove Janssonista Ville Anderssoniin. Tänä vuonna näyttely laajenee ensi kertaa seitsemään eri näyttelytilaan ympäri Helsinkiä; Helsingin Taidehallin lisäksi teoksia nähdään Galleria G:ssa, Valokuvagalleria Hippolytessa, MUU Helsinki nykytaidekeskuksessa, Galleria Sculptorissa, tm•galleriassa ja Helsingin taidemuseo HAMissa.

Näyttelyn teokset valittiin avoimella haulla, johon saapui hakemuksia ennätysmäärä, kaikkiaan 658 taiteilijalta tai taiteilijaryhmältä. Kuvataiteilija Emma Ainalan johtama jury valitsi mukaan näyttelyyn 36 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää.

Esillä on kuvataiteen eri tekniikoita kuvanveistosta 3D-animaatioon ja runoperformanssiin. Moniäänisen kokonaisuuden teemoista nousevat esiin kysymykset identiteetistä ja henkilökohtaisuudesta – perheestä, läheisistä ihmissuhteista, rakkaudesta ja materian katoavaisuudesta.

Kokonaisuuteen kuuluvat näyttelyt ovat esillä porrastetusti. Superviikoilla 10.-21.5.2023 kaikki näyttelyt ovat auki samanaikaisesti. Ensimmäisenä näyttely aukeaa Helsingin Taidehallissa, missä nähdään teoksia 25 taiteilijalta.

 

Nuoret-näyttely on myös alusta kulttuuripoliittisille kokeiluille 

Nuoret-näyttely toimii alustana myös kuvataiteilijan asemaa ja työllisyyttä edistäville kokeiluille. Vuonna 2015 näyttelyssä pilotoitiin kuvataiteilijalle maksettavaa näyttelypalkkiomallia, joka nyt on saatu vakiinnutettua museoihin valtion rahoituksella. Tällä kertaa näyttelyssä pilotoidaan kuvataiteilijan työsuhteisen työn mallia. Näyttelyyn valituista taiteilijoista 11 on valmistanut Nuoret-näyttelyyn tulevan teoksen kuukausipalkalla joko  työsuhteessa tai toimeksiantosuhteessa Suomen Taiteilijaseuraan.

“Kuukausipalkalla työskentely on kuvataiteen alalla erittäin harvinaista ja Nuoret-näyttelyn työllistämiskokeilu on suorastaan radikaali. Paljon on vielä tehtävänä sen eteen, että taiteilija saa aina reilun korvauksen työstään”, kommentoi Suomen Taiteilijaseuran toiminnanjohtaja Annukka Vähäsöyrinki.

Lehdistötilaisuudessa julkistetaan Maecenas Killan palkintojen saajat.

Nuoret-näyttelyn aikataulut, tapahtumat sekä taiteilijaesittelyt ovat nähtävillä osoitteessa nuoret2023.fi.

 

Taiteilijat:

Helsingin Taidehalli 22.4.–28.5.
Kristoffer Ala-Ketola, Dora Dalila Cheffi, Pauliina Heinänen, Pilvi Hyväri, Joonas Hyvönen, Hanna Hyy, Nayab Ikram, August Joensalo, Ulla Kokki, Karoliina Korvuo, Heinä Loukimo, Maisa Majakka, Zagros Manuchar, Mai Pesonen, Iida Pii, Anni Porrasmäki, Oskari Ruuska, Kerttu Saali, Julia Strandman, Emilia Tanner, Alma Tuuva, Anna-Karoliina Vainio, Man Yau, Haliz Yosef

Galleria G 26.4.–21.5.
Shia Conlon, Sadet Hirsimäki

Galleria Sculptor 28.4.–21.5.
Anna Anundi, Samira Elagoz

Valokuvagalleria Hippolyte 5.5.–28.5.
Timo Andersson, Iisa Lepistö, Amy Gelera & Dominik Fleischmann

MUU Helsinki nykytaidekeskus 6.5.–28.5.
Mira Hyvönen, Ragnar elnyG

tm•galleria 10.5.–4.6.
Kihwa-Endale, Jenni Niskala

Helsingin taidemuseo HAM 11.5.
Elsa Tölli