Viljami Heinonen

GATHERING

20.4.2016 — 8.5.2016

Maalaukseni kuvaavat inhimillisiä tunteita erilaisten mielikuvituksellisten ja dramaattisesti väritettyjen tilojen ja figuurien kautta. Näissä maisemissa tai epätiloissa vaeltavat hahmot käyvät omaa kamppailuaan tai selviytyvät kuvatussa hätätilanteessa. Figuurit ovat rikkonaisia tai vereslihalla ja kuvaavat samalla sisäistä levottomuutta, jota jokainen meistä tuntee ja käy elämässään läpi. Teosten elämyksellinen taso jättää kuitenkin mahdollisuuden vapaaseen tulkintaan.

Teoksia työstäessä mittakaavan tärkeys tulee esiin. Kun hahmojen koko lähenee ihmisen luonnollista kokoa on tekemiseen helpompi antautua ja päästä sisään. Koko fysiikan mukana olo tulee esiin lopputuloksessa robustina, erilaisten kerrosten ja tekstuurien vaihteluna. Teosten estetiikka yhdistelee ekspressionismia, tietokonepelimaailmaa ja rakenteellisempaa harkittua maalaamista, joka viimeistelee ja luo teoksille ryhdin. Käytän työskennellessä yhdistelmätekniikkaa, akryyli-, öljy- ja spraymaaleja.

Viljami Heinonen

 

– Viljami Heinonen (s. 1986 Tampereella) valmistui  Kankaanpään taidekoulusta 2012. Hänen teoksiaan on mm. Saastamoisen säätiön, Tampereen kaupungin, Porin taidemuseon sekä Valtion kokoelmissa. Heinosen teoksia on ollut esillä mm. Nuoret 2015 -näyttelyssä Helsingin taidehallissa, hänet palkittiin 1. palkinnolla Nuorten taiteilijoiden the Art of Basware taidekilpailussa 2013.

CV, Viljami Heinonen