Tiina Vainio

PRO FIDE

9.3.2016 — 27.3.2016

Pohdin politiikan ja uskonnon liittoa ja niiden sekoittamista tarkoitushakuisesti sekä uskontojen ytimien samankaltaisuutta ja kulttuurisidonnaisuutta. Aihe on erittäin ajankohtainen tälläkin hetkellä eri uskonnollisten suuntausten asettuessa toisiaan vastaan ja aiheuttaen mm. kasvavia pakolaisvirtoja.

Pro Fide –sarja koostuu suurikokoisista maalauksista, jotka toteutetaan kuluneille valkoisille purjeille (6-7 metriä x n. 3 metriä). Maalauksissa katsojan eteen aukeaa kirkkojen, synagogien ja moskeijoiden sisätilat purjekankaan kohotessa ylös monen metrin korkeuteen ja valuessa alhaalla osittain lattialle kasaan. Katsoja kokee astuvansa maalauksen sisään. Maalausten kohteet on valittu niin, että rakennuksella on liittymäkohtia useampaan uskontoon: Moskeijan rakentamisessa on käytetty purettujen hindutemppelien osia, moskeijan alueelle on rakennettu katedraali, kirkko on rakennettu luonnonuskontojen pyhän paikan päälle jne. Esillä on myös videoteos, jonka aiheena on tuhottuja pyhiä rakennuksia.

Eri uskontoihin on vedottu lukemattomien veritekojen yhteydessä ennen ja tänään, vaikka uskonto tosiasiassa suhtautuisi kielteisesti väkivaltaan. Maalausmateriaalit ja pohjamateriaalit kertovat omaa tarinaansa. Purje on vanha kristillinen symboli. Maalausmateriaalina on akryyli ja tuhka.

Tiina Vainio

Työskentelyä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus, Varsinais-Suomen taidetoimikunta ja Turun kaupunki.

Toimittaja Lisa Enckell haastatteli Tiina Vainiota Yle Radio 1:n Kultakuumeessa 24.3. kuuntele 25:49-38:00:
http://areena.yle.fi/1-3284328