Tuomo Laakso

KEHRÄÄJÄ

2.2.2022 — 20.2.2022

 

Maalaan asetelmaa luonnonvalossa. Maa kiertää aurinkoa, varjo kiertää kohdettani. Marraskuuhun tultaessa aurinko ei enää yllä ikkunasta näkyvien puiden latvojen yli. Hämärässä värit sammuvat ja muuttuvat hiljaisiksi. Liike hidastuu. Aika venyy ja kiertyy kohteeni ympärille suojaavaksi vaipaksi.

Kiedon esineitä tekstiileihin niin kauan, että esineet katoavat myttyjen sisään. Peittävät kerrokset muuttuvat kohteekseni ja alkavat saada uusia tunnistettavia muotoja – ruumiinosia, käsiä, silmiä, yhä useammin lintuja. Hämärässä, aistien rajamailla, linnut alkavat heräillä eloon. Rastaan kokoinen, kierrätystekstiileistä kokoon parsittu, arkisen näköinen lintu on kuin kehrääjä. Myös yölinnuksi, yöhaukaksi ja ruumislinnuksi kutsuttua lintua näkee harvoin, sillä se lähtee liikkeelle vasta hämärän tultua. Ulkonäöltään kehrääjä on vaatimaton, mutta sen laulu on huomiota herättävä. Lintu sirittää kesäyössä konemaisesti, vimmaisesti, pitkiä aikoja yhtäjaksoisesti ja läpsäyttää välillä siipiään yhteen.

Kun ajattelen taivaalla lentävää luontokappaletta, muistan oman rajallisuuteni. Linnun lento tuntuu yliluonnolliselta, se näyttää kumoavan painovoiman. Maa kiinnittyy jalkaani kuin pallo kahlevangilla; lintu edustaa rajatonta vapautta. Mutta minun lintuni kertovat myös patoamisesta ja tukahduttamisesta. Ne kertovat avuttomuudesta. Ja pelosta, joka vuosien mittaan on kypsynyt ja kovettunut kuin kivihiili. Ja uskosta siihen, että kuitenkin jossain kuolleen pinnan alla kiertää lämmin veri.

Tuomo Laakso

Näyttelyä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto ja Taiteen edistämiskeskus.