Päivi Häkkinen

MATKA - VEISTOKSIA

24.10.2012 — 11.11.2012

Nyt tm•galleriassa esillä oleva “Matka” on kuvanveistäjä Päivi Häkkisen veistos-näyttelysarjan kolmas osa. Sarjan aikaisemmat näyttelyt ovat kiertäneet Suomen
aittoja ja latoja kaksi kesää.

Näyttelysarjan ensimmäinen osa, “Naapurit”, tapahtui Taaborinvuorella Nurmijärvellä kesällä 2011. Siellä veistoshahmoja oli kaksikerroksisessa aitassa viisi: yläkerran kattoon kiinnitetty “Kahlemies” (1,5 kertaa ihmisen kokoinen) sekä alakerran lokeroihin suljetut neljä ihmisen kokoista hahmoa: “Valkoinen”, “Musta”, “Punainen” ja “Vahtikoira”. Pimeää oli.

Toinen osa, “Romanssi”, nähtiin Virroilla Taide-Nuuttilassa ladossa kesällä 2012.
Siellä “Kahlemies” sai seuralaisekseen kokoisensa “Köysinaisen”. Kohtaus ei johtanut mihinkään.

Nyt tm•galleriassa seurue on kasvanut kymmeneen. Miehet ovat lähdössä.

Näyttelyä on tukenut Valtion kuvataidetoimikunta.

CV, Päivi Häkkinen