Mikko Paakkola

TAIVASLINJA - MAALAUKSIA

15.9.2014 — 28.9.2014

Näyttelyäni varten halusin kirjoittaa rikkaan analyysin tuotannostani, sellaisen jossa vilahtelisivat trenditermit kuten reflektio ja representaatio. Kysyin kuitenkin itseltäni, miksi ihmeessä. Olen maalannut kolmenkymmenen vuoden ajan yhtä ja samaa taulua, hieman samaan tapaan kuin Dostojesvski kirjoitti yhtä ja samaa tarinaa koko ikänsä. Ei se selittelemisestä miksikään muutu.

Erojakin on. Oman pakkomielteeni lähteenä eivät ole olleet teloituskomppanian kiväärinpiiput, kuten venäläisellä kellariloukon filosofilla. Hyvinvointivaltion lapsen elämään ei liity tällaista dramatiikkaa, ja parempi niin. Minulla on ollut laiskan miehen perspektiivi, olen voinut viettää aikuisikäni haaveillen ja tuijotellen kaukaisuudessa siintävää viivaa, jossa maa kohtaa taivaan. Miettien, olisiko sen takana jotakin. Ylellisyyttä, jota ei ole ollut tarjolla aina ja kaikille, ei varsinkaan 1800-luvun venäläisille radikaalikirjailijoille.

Ei hän ole kuitenkaan jatkuvasti laittanut samoja sanoja samaan järjestykseen, ja aivan samoin: minä en ole käyttänyt aina samaa keltaista väriä. Elämä vain on sellaista, sitä hallitsee sattumanvaraisuus, ja taiteen jäljitellessä elämää satunnaismuuttuja tunkeutuu taideteoksiin ja murtaa sekä sanojen että värien suunnitellun järjestyksen.

Voi tuntua hieman hölmöltä verrata venäläistä klassikkokirjailijaa suomalaiseen nykymaalariin, vaikka meitä yhdistäisikin sama melankolinen kulttuuritausta. Eroja on aivan varmasti enemmän kuin siteitä, niin muodon kuin sisällönkin tasolla, maineesta puhumattakaan. Mutta minulla on tähän syyni. Meitä yhdistää sama kysymys: entä jos Jumala sittenkin on olemassa?

 

Mikko Paakkola, taidemaalari, Turku, syntynyt 14.3.1961 Lappi Tl. Aloittanut opintonsa Turun yliopistossa kirjallisuustieteen ja filosofian parissa vuonna 1980, mistä siirtyi Turun piirustuskouluun kuvataiteen puolelle vuosiksi 1981-85. Jatko-opinnot sijoittuvat Pariisin L’Ecole Nationale Supérieure des Beaux-Arts’iin 1988–90.

Debyyttinäyttely Wäinö Aaltosen museossa Turussa 1984. Tärkeimmät museonäyttelyt Ars Nova-museossa Turussa 2003 ja Lönnströmin taidemuseossa Raumalla 2010. Viimeisimmät yksityisnäyttelyt: ”En plein ciel”, Korajaamo galleria, Helsinki 2012 ja Office d’Art Contemporain, Bryssel 2012, ”Målningar”, galleria Cupido,Tukholma 2013, ”Impressions”, galleria Ville, Nurmijärvi 2013.

Ranskan valtion jatko-opintoapuraha 1988–89, Suomen taideyhdistyksen dukaattipalkinto 1993, Suomen kulttuurirahastolta Hôtel Chevillon residenssi 1995 (6kk), 3-vuotinen työskentelyapuraha 2007-2009 ja 1-vuotinen 2013. Taiteen edistämiskeskuksen näyttökorvausapuraha 2014

CV, Mikko Paakkola