Marikka Kiirikoff

HARMONY AND DISHARMONY SISTERS - MAALAUKSIA

18.4.2012 — 6.5.2012

Harmony and disharmony sisters -näyttelyni akryyli- ja spraymaalaukset käsittelevät tuotannossani jo pitemmän aikaa esiintynyttä äärimmäistä psykologiaa ja rajalla olemista. Rajalla tarkoitan todellisuuksien rajaa, jonka ylittämistä maalauksissani symboloi monin tavoin hajoava ja monistuva naisfiguuri.

Toinen osa teoksista on psykologisia muotokuvia persoonasta, joka kasvattaa itselleen sivupersoonia, joutuessaan vääntymään uuteen asentoon elämässään. Toisaalta tämän samaisen prosessin etenemistä kuvaavat siipiteokset, joissa persoona jakautuneena muodostaa siivekkään koristeellisen kuvion sivupersoonistaan. Persoonan repeytyminen muuttuu näin positiiviseksi vahvuudeksi. Kyvyksi lentää.

En ole tietoisesti ottanut vaikutteita hindulaisesta kuvastosta maalatessani, mutta jälkikäteen huomioinut yhtäläisyyksiä niihin. Intian uskonnollisessa kuvastossa jumalhahmo muodostuu loputtomasta määrästä käsiä ja kasvoja, samoin kuin tuhoavuus ja luovuus ovat saman kokonaisuuden eri puolia. Hyvinkin rajuja sisältöjä kuvataan heleänvärisin koristeellisin kuvin. Tämä samankaltaisuus on mielestäni kiinnostavaa. Kuvaan harmoniaa, joka syntyy vastakkaisista elementeistä. Koristeellisuudella on minulle ilmaisullinen merkitys. Koen sen välttämättömänä osana kuvamaailmaani, joka saattaa yhteen ristiriitaisia elementtejä. Teoksissani on melankolista huumoria. Tunnetila liikkuu alueella, missä itku ja nauru sekoittuvat.

Kaikkien tiedostettujen sisältöjen rinnalla kulkee aina täysin abstrakti kiinnostus maalausjälkeen, ja sen kautta tapahtuvaan spontaaniin maalaamiseen.

Näyttelyä on tukenut Valtion kuvataidetoimikunta ja Kaakkois-Suomen taidetoimikunta.

Taiteilijatapaaminen su 6.5. kello 14–16.

CV, Marikka Kiirikoff