Klaus Kopu

KAIKEN KRITIIKKI

3.8.2016 — 21.8.2016

Klaus Kopun työskentely perustuu kokeiluun. Hän kokeilee maalauksissaan jatkuvasti uudenlaisia värimaailmoja ja -yhdistelmiä, rakenteellisia muutoksia, maaliaineksen sekoittamis- ja levittämistapoja. Kopu valmistaa myös itse maalausvälineitään saadakseen juuri sellaista jälkeä kuin hän haluaa tai oikeammin, poistaakseen maalausjäljestä kaiken tarpeettomaksi kokemansa.

”Maalaan, jotta käsitykseni muuttuisivat ja ymmärrykseni laajenisi. Se mitä ajattelen maalaamisesta, ja se miten maalaan muuttaa muotoaan. Maalaamalla selvitän ajatuksiani, kokeilemalla synnytän uusia ideoita ja selvitän maalaustaiteen mahdollisuuksia. Työskentelytapani muuttaa minua ja ajatteluani, sitä mitä mietin ihmisestä, olemisesta, maalaustaiteesta ja taiteen tehtävästä yhteiskunnassa.” Klaus Kopu

Näyttelyä ovat tukeneet Suomen kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto ja Taiteen edistämiskeskus.

– Klaus Kopu (s. 1978 Loimaalla, asuu Helsingissä) valmistui Lahden AMK, Taideinstituutista 2008, tällä hetkellä hän viimeistelee maisteriopintojaan Kuvataideakatemiassa. Kopun teoksia on ollut esillä useissa näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla mm. Taiteilijat 2012 näyttelyssä Taidehallissa. Hänen edelliset yksityisnäyttelynsä olivat Korjaamo galleriassa sekä OHO galleriassa Helsingissä 2015. Kopun Helsingin debyyttinäyttely oli tm•galleriassa 2010.   www.klauskopu.com