Ilkka Väätti
MAALAUKSIA
4.1.2008 — 20.1.2008Olen työstänyt MUNDUS-teossarjaa vuodesta 1993. Kuvani ovat eräänlaisia kosmogrammeja – maailmankuvia. Haluan tehdä olemassa olevista kuvista henkilökohtaisia tulkintoja. Kuva-aiheeni löytyvät ihmiskunnan muistista. Olen kulttuurinomadi ja vanhan geometrisen tradition jatkaja. Yritän kartoittaa taiteilijan näkökulmasta ihmiskunnan arkkityyppistä kuva-aineistoa ja kollektiivista muistiperintöä.
Pyrin tekemään monikerroksellisia teoksia. Vaikka kuvani näyttävät hyvin abstrakteilta, on niillä jokaisella alkukuvansa taidehistoriassa. Kutakin teosta voi siis tarkastella simultaanisesti sekä abstraktina että esittävänä kuvana. Lähtökohtakuva voi olla jonkun taideteoksen pieni fragmentti tai sen pelkistetty kokonaishahmo. Olen yrittänyt samastua kuviin ja kuvien tekijöihin. Jokainen heistä on ollut minun henkinen esi-isäni. Jos olisin elänyt aikaisemmin, olisin työskennellyt heidän joukossaan. Kuvat: Jussi Tiainen (paitsi Sininen kioski ja Giotton peitto)
CV, Ilkka Väätti
-
Yksityisnäyttelyt
2007 Rovaniemen taidemuseo
2006 Taidekeskus Mältinranta, Tampere
2006 Galleria Harmonia, Jyväskylä
2005 Taidekeskus Ahjo, Joensuu
2005 Tampere Maja, Tartto, Viro
2005 Varikko Galleria, Seinäjoki
2004 Galleria Saskia, Tampere
2004 Galleria Harmaja, Oulu
2003 Poriginal Galleria, Pori
2003 Galleria G, Helsinki
2002 Galleria Vanha Kappalaisentalo, Porvoo
2002 Galleria Pictor, Nummela
2002 Taidekeskus Mältinranta, Tampere
2001 Galleria Becker, Jyväskylä
2000 Galleria Joella, Turku
2000 Kemin taidemuseo
1999 Kankaanpään Taidekoulun Galleria
1999 Galleria G, Helsinki
1999 Galleria Harmaja, Oulu
1998 Taidekeskus Mältinranta, Tampere
1997 Kajaanin taidemuseo
1996 Raahen kirjasto
1996 Galerie Grafiart, Turku
1995 Galleria Saskia, Tampere
1995 Tm-galleria, Helsinki
1994 Galleria Ars Libera, Kuopio
1994 Galleria Harmaja, Oulu
1993 Galleria G, Helsinki
1993 Lahden Taiteilijaseuran Tila
1993 Kivipankki, Jämsä
1990 Galleria Katariina, Helsinki
1990 Galleria Pinacotheca, Jyväskylä
1989 Taidekeskus Mältinranta, Tampere
1989 Taidemaalariliiton galleria, Helsinki
1987 Kluuvin galleria, Helsinki
1986 Galleria Saskia, Tampere
1984 Taidekeskus Mältinranta, Tampere
1984 Taidemaalariliiton galleria, Helsinki
1981 Galleria Katariina, Helsinki
1980 Kajaanin taidehalli
-
Yhteisnäyttelyt
2007 Dimensio-ryhmä, Hangon museo
2007 Lento 07, Galleria Valomo, Kokemäki
2007 Dimensio ryhmä, Raision museo Harkko
2006 Lahden taidekoulu, Taidepanimo, Lahti
2006 Silkkiä ja samettia, Rovaniemen taidemuseo
2006 Kaikuja idästä, Voipaalan taidekeskus
2005 Mäntän kuvataideviikot
2005 Biennial of Graphic Art of the Baltic States, Kaliningrad, Venäjä
2005 Lahja – omat kokoelmat, Kajaanin taidemuseo
2005 TSOP:n kokoelmat, Työväen keskusmuseo, Tampere
2004 Dimensio-ryhmä, Taidekeskus Poleeni
2004 Tampereen Taiteilijaseura, Taidekeskus Mältinranta, Tampere
2003 Katse itään, Oulun taidemuseo
2003 Mieli kuvia, Willa MAC, Tampere
2003 Mystiikan portit, Tampereen taidemuseo
2003 Sama meri - sama intohimo, Keravan taidemuseo
2002 Matemaattisia leikkejä kuvataiteessa, Galleria Otso, Espoo
2002 Dimensio-ryhmä, Salon taidemuseo
2001 Kunnon taidetta, Museokeskus Vapriikki, Tampere
2001 Brander-Bremer-Mäki-Pyyhtiä-Viljanen-Väätti, Galleria Parvati, New Delhi, Intia
2001 Finnische Charaktere, Bürgerhaus Galerie, Castrop-Rauxel, Saksa
2001 Dimensio-ryhmä, Taidekeskus Poleeni, Pieksämäki
2001 Tampereen Taiteilijaseura, Galleria Saskia, Tampere
2001 Finnische Charaktere, Stadtbucherei Bochum, Saksa
2001 Finnische Charaktere, Schloss Greiffenhorst, Krefeld, Saksa
2001 T.p.l´a - 15 taidegraafikkoa Keravalla, Keravan taidemuseo
2001 Osaka Triennale, CASO, Japani
2000 Pirkanmaan Triennaali, Museokeskus Vapriikki, Tampere
2000 Hetki lyö, Kuopion taidemuseo
2000 Pornainen - Roquebrun, Ranska
1999 Aikamuoto, Tampereen taidemuseo
1999 Purnu 99 kesänäyttely, Orivesi
1999 Säteitä, Työväen keskusmuseo, Tampere
1998 Minun kuva sinun kuva, Sara Hildenin taidemuseo, Tampere
1998 Den Arend-Hukkanen-Koskela-Kurki-Meklin-Väätti, Kajaanin taidemuseo
1998 Alapuro & Väätti, Haiharan kartano, Tampere
1997 Mäntän kuvataideviikot
1997 Dimensio-ryhmä, Taidekeskus Poleeni
1997 Hyvä taide!, Taidekeskus Mältinranta, Tampere
1997 Dimensio-ryhmä, Marmoripalatsi, Pietari, Venäjä
1996 Haaparannan kirjasto, Ruotsi
1996 Dimensio-ryhmä, Latvian Museum of Foreign Art, Riika, Latvia
1995 Grafiikan kutsut, Suomalaisen taidegrafiikan 100-vuotisjuhla-
näyttely, Galleria Harmonia, Jyväskylä
1995 Biennial of Graphic Art in Nyköbing, Tanska
1995 Vapahtajasta Väinämöiseen - Kristuksen kuva Suomen nykytaiteessa:
Galleria Pinacotheca, Jyväskylä
1995 Lappeenrannan taidemuseo
1995 Galleria Täysikuu, Rovaniemi
1994 International Art Triennale Majdanek, Puola
1994 Tartu Suvi, Tarton taidehalli, Eesti
1994 XL-taidemessut, Turun messukeskus
1994 Osaka Print Triennale, Japani
1993 Views and Visions, Design Works Foundation, Newcastle, Englanti
1993 Views and Visions, Tampereen taidemuseo
1993 Suomen Taiteilijain näyttely, Högforsin tehdas, Karkkila
1993 Mältti 10, Taidekeskus Mältinranta, Tampere
1993 Osaka Painting Triennale, Japani
1993 Biennial of Graphic at Györ, Unkari
1992 Nordisk Grafik, Liljevalchs Konsthall, Tukholma, Ruotsi
1992 Pro Graphica Mino Triennale, Lohja
1992 Suomen Taiteilijain näyttely, Helsingin Taidehalli
1992 The Baltic Countries Graphic Art Triennale, Gdansk, Puola
1992 Niili-ryhmä, Taidekeskus Mältinranta, Tampere
1991 Kainuun Kuvataide, Kajaanin taidehalli
1991 Santun talo, Keuruun taidemuseo
1991 Käyntikortti, Lahden Taiteilijaseuran Galleria
1991 9 1/2, Taidekeskus Mältinranta, Tampere
1991 Biennial of Graphic at Györ, Unkari
1991 Osaka Print Triennale, Osaka, Japani
1991 Modern Finnish Art from Tampere, Gallery Akhenaten, Kairo
1991 Medium 2, Sfintu Gheorghe, Romania
1990 Graphica Creativa, Alvar Aalto Museo, Jyväskylä
1990 Suomen Taiteilijain näyttely, Helsingin Taidehalli
1990 Seisova Pöytä, Tampereen taidemuseo
1990 Art of Today, Budapest Gallery, Unkari
1990 Tampereen Taiteilijaseura, Taidekeskus Mältinranta, Tampere
1989 Suomen Taiteilijain näyttely, Kouvolan taidemuseo
1989 Skima-ryhmä, Nokian taidetalo
1989 Tampereen Taiteilijaseura, Seinäjoen taidehalli
1989 Hämeen Kuvataide, Hovin kartano, Hauho
1988 Tampereen Taiteilijaseura, Ikaalisten kylpylä
1988 Skima-ryhmä, Galleria Uusikuva, Kotka
1987 Valtakunnan näyttely, Helsingin Taidehalli
1987 Art of Today, Budapest Gallery, Unkari
1987 Skima-ryhmä, Forssan Kehräämö
1987 Tampereen Taiteilijaseura, Taidekeskus Mältinranta, Tampere
1986 Skima-ryhmä, Seinäjoen taidehalli
1986 Skima-ryhmä, Joensuun taidemuseo
1986 Skima-ryhmä, Hämeenlinnan taidemuseo
1986 Skima-ryhmä, Taidekeskus Mältinranta, Tampere
1986 Hämeen Kuvataide, Lahden taidemuseo
1986 Biennial of Graphic at Györ, Unkari
1986 Osaka Print Triennale, Osaka, Japani
1986 Modern Finnish Art from Tampere, Gallery Akhenaten, Kairo
1986 Medium 2, Sfintu Gheorghe, Romania
1985 Nuorten näyttely, Helsingin Taidehalli
1985 12 Suomalaista taiteilijaa, Bartok 32 Galleria, Budapest, Unkari
1985 Skima-ryhmä, Oulun taidemuseo
1985 Skima-ryhmä, Mikkelin taidemuseo
1985 Skima-ryhmä, Rauman taidemuseo
1985 Skima-ryhmä, Keuruun taidemuseo
1985 Tampereen Taiteilijaseura, Taidekeskus Mältinranta, Tampere
1984 Nuorten näyttely, Helsingin Taidehalli
1984 Suomen Taiteilijain näyttely, Helsingin Taidehalli
1984 Skima-ryhmä, Hyvinkään taidekeskus
1984 Skima-ryhmä, Keski-Suomen Museo
1984 Tampereen Taiteilijaseura, Taidekeskus Mältinranta, Tampere
1983 Suomen Taiteilijain näyttely, Helsingin Taidehalli
1983 Nuorten näyttely, Helsingin Taidehalli
1983 Skima-ryhmä, Lahden taidemuseo
1983 Hämeen Kuvataide, Tampereen Nykytaiteen Museo
1983 Tampereen Taiteilijaseura, Taidekeskus Mältinranta, Tampere
1982 Tampereen Taiteilijaseura, Wäinö Aaltosen Museo, Turku
1982 Tampereen Taiteilijaseura, Hämeenlinnan taidemuseo
1982 Nuorten näyttely, Helsingin Taidehalli
1982 Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton vuosinäyttely, Lappeenrannan taidemuseo
1981 Skima-ryhmä, Vaasan taidehalli
1981 Hämeen kuvataide, Hämeenlinnan taidemuseo
1981 Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton vuosinäyttely, Joensuun taidemuseo
1980 Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton vuosinäyttely, Kuopion taidemuseo
1980 Nuorten näyttely, Helsingin Taidehalli
1979 Nuorten näyttely, Helsingin Taidehalli
1979 Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton vuosinäyttely, Voipaalan taidekeskus
1979 Lahden Taidekoulu, Lahden taidemuseo
-
Kokoelmat
Suomen valtio
Amos Andersonin taidemuseo
Tampereen Nykytaiteenmuseo
Oulun taidemuseo
Tampereen taidemuseo
Hämeenlinnan taidemuseo
Kuopion taidemuseo
Imatran taidemuseo
Kajaanin taidemuseo
Tampereen kaupunki
Kemin taidemuseo
Turun kaupunki
Espoon kaupunki
Jyväskylän kaupunki
Joensuun kaupunki
Kemin kaupunki
Vaasan kaupunki
Forssan kaupunki
Lahden kaupunki
Hyvinkään kaupunki
Kuusankosken kaupunki
Kajaanin kaupunki
Keuruun kaupunki
Nokian kaupunki
Alajärven kaupunki
Oriveden kaupunki
Valkeakosken kaupunki
Ikaalisten kaupunki
Jämsän kaupunki
Kankaanpään kaupunki
Raahen kaupunki
Puolangan kunta
Pelkosenniemen kunta
Janakkalan kunta
Lempäälän kunta
Heinäveden kunta
Kangasalan kunta
Tampereen Aluesäästöpankki
Hyrynsalmen kunta
Postipankki
Suomen Pankki
Tampereen Seudun Osuuspankki
Kansallis-Osake-Pankki
Modern Art Collection
Suomen Yhdyspankki
Kankaanpään taidekoulu
Kainuun Osuuspankki
Pirkkalan ev. lut. seurakunta
Tampereen ev. lut. seurakunta
Pitkäniemen sairaala
Graphica Creativa
Hyrynsalmen lukio
Tampereen yliopisto
Sanomalehti Kalevan kokoelma
Jyväskylän yliopiston kirjasto
Suomen Taidegraafikoiden kokoelma
Nordiska Investeringsbanken
Tampereen yliopistollinen sairaala
Arvo Kanasen kokoelma
Wihurin säätiö / Rovaniemen Taidemuseo
Raimo Anttilan taiderahasto
Eduskunnan kokoelmat
Tampereen seudun opiskelija-asuntolasäätiö
Hervannan Isännöitsijätoimisto
Villa Karo, Grand Popo, Benin
Young Artists' Studio, Budapest, Unkari
Dublin University College, Irlanti
Kaliningrad Regional Museum, Venäjä
-
Jäsenyydet
Taidemaalariliiton jäsen
Suomen Taidegraafikoiden jäsen
Tampereen Taiteilijaseuran jäsen
Dimensio-ryhmän jäsen
Taidemaalariliiton hallituksen jäsen 1987–1990
Tampereen Taiteilijaseuran johtokunnan jäsen 1989–2000
Suomen Taiteilijaseuran hallituksen varajäsen 1995
Suomen Taidegraafikoiden johtokunnan jäsen 1997–2000
Dimensio-ryhmän hallituksen jäsen 1997–2000
-
Lisätietoja
JULKISET TAIDETEOKSET:
1995 Pyhäjärven kappeli, Viikinsaari, Tampere
1995 Pyhä Sana, Pirkkalan seurakuntakeskus
1992 Aika, Aurinko ja Maailma, Messukylän koulun tilateos, Tampere
1991 Faravid-portti, Nivan koulun seinämaalaus, Hyrynsalmi
1984 Valoisa jako, Linnainmaan koulun seinämaalaus, TampereOPETUSTOIMINTA:
2007–1996 Lahden ammattikorkeakoulun Taideinstituutin maalauksen opettaja
ja täydennyskoulutuksen tuutoropettaja
2005–2003 Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun Imatran taidekoulun tuutoropettaja
2004–1996 Satakunnan ammattikorkeakoulun Kankaanpään taidekoulun maalauksen vieraileva opettaja
2002–1998 Tampereen ammattikorkeakoulun Taiteen ja viestinnän osaston täydennyskoulutuksen tuutoropettaja
1996–1992 Kankaanpään taidekoulun maalauksen opettaja
1994–1992 Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitoksen maalauksen opettaja
1996–1989 Lahden taideinstituutin maalauksen opettaja
1988–1986 Kankaanpään taidekoulun maalauksen opettaja
1984–1979 Oriveden Opiston kuvataidelinjan maalauksen opettaja