Erno Enkenberg

OPERAATIO - MAALAUKSIA

15.2.2012 — 4.3.2012

Erno Enkenbergin uudet maalaukset ovat saaneet alkunsa uutisista. Maalauksissa käsitellään mediasta tuttuja aiheita: terrorismia, koulusurmia luonnonmullistuksia ja muita tragedioita. Näkökulma ei kuitenkaan ole journalistinen. Enkenberg on analysoinut katastrofeilla mässäilevää uutispuuroa ja rakentanut eri teemoista paperisia pienoismalleja. Mikään pienoismalleista ei liitty yksittäiseen katastrofiin. Tsunamin ja maanjäristyksen vavisuttama kaupunki voi yhtä hyvin olla Fukushima tai Khao Lak.

Enkenbergin aikaisemmat maalaussarjat ovat perustuneet olemassa oleviin valokuviin. Operaatio-näyttelyn teokset ovat sen sijaan syntyneet pienoismalleista. Niiden avulla taiteilija on rakentanut väkivaltaisista tapahtumista eräänlaisia arkkityyppejä ? jo kliseiseksi muuttuneita murhenäytelmiä, jotka toistuvat puuduttavan samankaltaisina uutisotsikosta toiseen.

Operaatio-näyttelyn teosten valmistusprosessi on ollut kolmivaiheinen. Ensin Enkenberg on valmistanut pienoismallin. Sen jälkeen hän on valaissut mallin ja valokuvannut sen. Viimeisessä vaiheessa Enkenberg on tehnyt pienoismallia esittävästä valokuvasta maalauksen.

Enkenbergin uusissa maalauksissa väkivalta on kaunista. Ne näyttävät tilanteen, joka uutiskuvissa jää usein pimentoon. Sanomalehtien kuvat tallentavat veriroiskeet, mutta Enkenbergin maalauksissa näemme luokkahuoneen tai rantakaislikon, jossa uhreja ei enää ole. Maisema on tyyni, mutta uhkaavan tunnelman voi aistia.

Näyttelyä ovat tukeneet Valtion kuvataidetoimikunta ja Uudenmaan taidetoimikunta.

CV, Erno Enkenberg