Taidemaalariliitto

Todellisuuden paino

Mietin onnellisuutta. Omaa onneani. Minä olen aika onnellinen. Mietin miksi tunnen siitä syyllisyyttä. Tai oikeastaan tiedän miksi.
Onnen ja onnellisuuden pohdiskelu sai alkunsa tarpeestani määrittää ja puolustaa henkilökohtaista tilaa, omaa reviiriäni. Yksi tärkeä lähtökohta minulle on ollut oman identiteetin ja tilan suhde todellisuuteen. Maalaaminen on vapaa sosiaalisista pakotteista, ainakin kun ajattelee työprosessia ja sen tuomaa fyysistä yksinoloa. Maalaaminen antaa mahdollisuuden tulkita todellisuutta haluamistani lähtökohdista.
Tätä näyttelyä tehdessä olen miettinyt, enemmän kuin koskaan, mikä on teorian rooli suhteessa teoksiin ja merkityksen muodostamiseen. Minua jakavat kahtia olemisen todellisuus ja illuusio siitä. Samoin kuin aiheen teoreettinen käsittely ja toisaalla sen toteutus. Minulle niiden välissä on suo. Aika iso suo. Olen siellä enkä ehkä selviä. Pohdinta onnesta ja sen näkyvyydestä on mahdollisesti palkitsevampaa teoreettisesti suhteessa visuaalisiin maalauksiin, joissa se ei ole paljon muuta kuin illuusio. Kuitenkin maalaaminen on minulle se luontainen tapa kommunikoida ja teoria on, mitä se aina lopulta on; Ilmaan ammuttuja laukauksia. Pum pum.
Mietin, mikä on onnellisuuden jälki. Haluan että maalauksissani on aistittavissa sekä onnellisuuden että onnettomuuden mahdollisuus. Sen tarkoituksena ei ole suinkaan kaikille kaikkea -ajatus, vaan korostaa tunteiden ja kokemusten herkkyyttä muutokselle. Minulle tärkeää on tilan ja olemisen kokemus ja niiden moniulotteinen tulkinnallisuus.

Onnellisuus on tunne. Tai sitten ei. Ehkä onnellisuus on maalaamista, teon osa. Onnistumista ja ilon kokemista tekemisestä. Tilassa.

kuvat: Anssi Paukkunen