Arto Nurro

PHANTOM

31.10.2018 — 18.11.2018

Avoinna

ti, to, pe 11-17, ke 11-18,
la 11-16, su 12-16,
2.11. 11-15, pyhäinpäivänä 3.11. 12-16
Kantakaupungin galleriakierros 4.11. klo 14-16

Työni syntyvät pitkällisen piirustusprosessin tuloksena. Olen viime aikoina piirtänyt paljon lyijykynällä. Minua kiinnostaa grafiitti ja paperi materiaaleina ja niiden tietyt ominaispiirteet: kuulto, kiilto, huokoisuus. Viivan rytmillä on tärkeä osa töissäni.

tm•gallerian näyttelyn teoksia yhdistävä teema on jokaisen ihmisen kokema erillisyyden tunne ja yksinäisyys. Hyvä ystäväni kertoi kerran, että Iron Maidenin Phantom of the opera -kappaleen tietty kohta (3:54-4:22) kuvaa hänelle sitä, kuinka hän on ja tulee aina olemaan yksin elämässään. Hänen soitettuaan minulle tuon kohdan en voinut mitenkään ymmärtää, miten juuri tuo huomaamaton hetki kertoo yksinäisyydestä. En kuitenkaan epäillyt kokemuksen väkevyyttä ja totuutta.

Samalla tavoin taiteen tarjoamat sillat ihmisyyteen ovat yhteisiä mutta lopulta jokaisen omassa mielessään rakentamia. Näitä yllättäviä kokemisen ja havainnon polkuja pyrin töissäni kartoittamaan.

 

Arto Nurro (s. 1971, asuu Helsingissä) valmistui kuvataiteilijaksi Imatran taideoppilaitoksesta 1997 ja jatkoi opintojaan Lahden muotoiluinstituutissa ja Tampereen AMK:n Taiteen ja viestinnän osastolla. Hänen teoksiaan on ollut useissa näyttelyissä, edellinen yksityisnäyttely oli Galleria Katariinassa, Helsingissä 2017. Nurron teoksia on mm. Nykytaiteen museo Kiasman, Helsingin, Lahden, Oulun ja Aineen taidemuseoiden, Wihurin rahaston sekä Paulon ja Raimo Anttilan säätiöiden kokoelmissa.