Pauno Pohjolainen

70 LIHAVAA JA LAIHAA VUOTTA

15.5.2019 — 2.6.2019

Merkittävän uran kuvataiteilijana tehnyt Pauno Pohjolainen (s. 1949, asuu Kuopiossa) valmistui Suomen Taideakatemian koulusta 1980. Pohjolainen on palkittu mm. Ars Fennica -palkinnolla 1997 ja Anita Snellmanin säätiön tunnustuspalkinnolla 2015. Hänelle on myönnetty Pro Finlandia -mitali 2005. Taiteilija nauttii valtion taiteilijaeläkettä.

Pauno Pohjolaisen teoksia on ollut lukuisissa näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Hänen teoksiaan on mm. Nykytaiteen museo Kiasman, Valtion, Kuopion, Kajaanin, Oulun ja Minneapolisin (Yhdysvallat) taidemuseoitten, Saastamoisen säätiön, Wihurin rahaston, Halosten museosäätiön sekä Henna ja Pertti Niemistön nykytaiteen kokoelmissa. Pohjolainen on toteuttanut myös useita julkisia taideteoksia.

tm•gallerian näyttely on Pauno Pohjolaisen 70-vuotisjuhlanäyttely. Taiteilijan syntymäpäivä 22.5. osuu keskelle näyttelyä.

 

HS 21.5.2019 toimittaja Outi Salovaaran kirjoittama Pauno Pohjolaisen syntymäpäivähaastattelu: “Kuvataiteilija Pauno Pohjolaisen, 70, teoksissa on kaikuja ikonitaiteesta, Kazimir Malevitšin suprematismista ja käsityöläissuvun herännäisyydestä”
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006112284.html

CV, Pauno Pohjolainen