5 Taideteoksen toteutus

Rakennukseen integroidun taideteoksen toteuttaminen riippuu  siitä, miten taiteilija on suunnitellut työn. Toteuttamisesta ja aikataulusta pitää sopia etukäteen rakennuttajan ja työmaan kanssa. Kun teos on valmis ja paikallaan, se luovutetaan tilaajalle. Teoksen voi luovuttaa samaan aikaan rakennuksen luovuttamisen kanssa, erityisesti jos taideteos on samalla rakennusosa. 

5.1 Toteuttaminen työmaalla

Mikäli teos toteutetaan työmaalla tai asennetaan paikoilleen työmaan ollessa käynnissä, tekeminen ja asentaminen pitää sovittaa työmaan aikatauluun.

Työmaa elää koko ajan, aikataulut muuttuvat ja suunnitelmia täydennetään ja tarkistetaan jatkuvasti. Yhteydenpito ja työmaalla sovittavien muutosten tiedottaminen taiteilijalle on rakennuttajan velvollisuus. Siitä on hyvä sopia etukäteen.

Jos teos asennetaan työmaan ollessa käynnissä, pitää sopia etukäteen työmaan vastaavan kanssa siitä, milloin teos tuodaan, kuka auttaa purkamisessa, minne osat varastoidaan, mitä kaikkea asennustyössä tehdään ja kuka teoksen asentaa.

Jos teos toteutetaan rakennustöiden päätyttyä, teoksen kiinnitykseen, kannatukseen, valaistukseen ja muuhun teoksen ympäristöön liittyvät asiat on hyvä varmistaa ja sopia etukäteen rakennuttajan, pääsuunnittelijan ja työmaan kanssa, ettei valmiisiin rakenteisiin tarvitse tehdä heti rakennuksen valmistuttua muutoksia.

5.2 Toimiminen työmaalla

Mikäli taideteos toteutetaan työmaalla rakennustöiden ollessa käynnissä, taiteilijaa koskevat kaikki samat säännöt kuin rakennustyöntekijöitä.

Taiteilijalla pitää olla kulkulupa työmaalle, ja työmaalla liikkumisesta, materiaalien säilyttämisestä, tilojen käytöstä ja muusta sellaisesta pitää sopia työmaan vastaavan mestarin kanssa. Taiteilijalla pitää olla turvavarustus ja suoritettu ensiapukortti. Taiteilijan pitää itse hankkia tai vuokrata turvavarusteet, pääsuojus, huomioliivit, turvakengät ja nostolaitteet esim. nosturin ja sen pakolliset turvalaitteet, kuten turvavaljaat.

Työmaa elää koko ajan, ja kaikkea joutuu sovittelemaan. Telineitä, nosturia tai muita apuvälineitä voi joutua siirtämään kesken työn.

Työmaalla työskentelevällä taiteilijalla apulaisineen pitää olla lainmukaiset sosiaalitilat, wc:n ja pukutilojen käyttömahdollisuus, pääsy ruokailutiloihin jne.

Teosta tehdessä ja suunniteltaessa on hyvä muistaa, että seinämaalauksen tai muun taideteoksen tekeminen keskellä työmaata on julkinen paikka työskennellä. Taiteilijan pitää sietää melua, työmiesten jatkuvaa liikuskelua, tavaroiden kantamista, vetoisuutta ja vielä huolehtia teoksen työnaikaisesta suojauksesta.

Turvallisuussyistä normaalien työmaan työaikojen ulkopuolella ei saa työskennellä yksinään, ellei siitä ole erityisesti sovittu työmaan vastaavan kanssa. Työntekijöitä täytyy aina olla paikalla vähintään kaksi.  Ennen kuin taiteilija aloittaa työn työmaalla, pitää hoitaa kuntoon yrittäjän työnaikainen tapaturmavakuutus. Lisätietoja saa tapaturmavakuutusyhtiöistä.

 

5.2.1 Vakuutukset

Työtapaturmavakuutuksen lisäksi rakennustyömaalla työskentelevällä taiteilijalla pitää olla vastuuvakuutus, joka hankitaan 1 vuodeksi kerrallaan. Tämä vastuuvakuutus on asennus- ja rakennustyövakuutus siltä varalta, että taiteilija tärvelee jotain teostaan tehdessään.

Rakennuttaja huolehtii omista vastuistaan ottamalla vastuuvakuutuksen. Vastuuvakuutuksesta saa lisätietoja vakuutusyhtiöistä. 

Suojaukset ilkivaltaa vastaan pitää myös miettiä. Lasin tai plexin valinta, heijastukset, valaistus ja valo, vaikuttavat siihen, miten teos toimii ympäristössään. Jos teos sijaitsee yleisessä tilassa, voi se olla altis vaurioille – ja joskus pitää hyväksyä, että teosta ei voi suojata täydellisesti (esim. koulut). Teoksen korjaamisesta tulee tehdä ohjeet.

5.2.2 Muut säännökset ja luvat

Julkisten, erityisesti asuinalueille sijoitettavien,  teosten tulee täyttää EU-direktiivien vaatimukset turvallisuudesta (leikkiväline-, leikkipaikkadirektiivit).

Rakennuttajien ja rakennusvalvonnan niin edellyttäessä on teokselle haettava joko lupa rakennustyön yhteydessä tai erillinen rakennuslupa.

5.3 Aikataulu

Rakennustyömaan aikataulu sovitaan rakennustyön alussa. Urakoitsija tekee ehdotuksen työmaa-aikataulusta,  ja rakennuttaja hyväksyy sen. Taideprojektin aikataulu on rakennusurakan sanelema ja riippuu sovitusta toteuttamistavasta,  työmaalla toimimisesta ja asennuksien aikataulusta, jonka taiteilija sopii rakennuttajan ja urakoitsijan kanssa. Taideprojektille varataan työmaa-aikataulussa tietty aika, jolloin sen saa tehdä ja jonka jälkeen sen pitää olla valmis. 

Taideprojekti on pieni osanen rakennushankkeen suuressa kokonaisuudessa. Taiteilija ja taidekoordinaattori joutuvat huolehtimaan siitä, että taideprojekti on mukana aikatauluissa. Taiteilijan pitää arvioida tarvitsemansa aika niin, että hän pystyy toimimaan aikataulun puitteissaMikäli teos on osa rakennusurakkaa ja teos on jokin rakennusosa, teoksen toteuttaminen liittyy kiinteästi rakennuksen toteuttamisen aikatauluun.

Työmaan aikataulut tarkentuvat ja muuttuvat usein vielä työmaan ollessa käynnissä. Taiteilijan pitää saada tieto näistä aikataulumuutoksista.

5.4 Tiedonkulku

Pääurakoitsijan vastaava mestari tai työmaainsinööri, joka on rakennustyön toteuttajan (urakoitsijan) palveluksessa, vastaa kaikesta työmaalla. Kaikki rakennusaikaiset järjestelyt ja käynnit pitää sopia työmaan vastaavan kanssa. Ei riitä, että ilmoittaa jostain asiasta ohikulkevalle työmiehelle.

Työmaalla tilaajaa ja rakennuttajaa edustaa valvoja (rakennuttajakonsultti, projekti-insinööri, nimityksiä on monia). 

Työmaakokouksia on hankkeesta riippuen kerran viikossa, kerran kuussa tai miten rakennustyön alussa on sovittu. Läsnä ovat työmaan vastaava mestari, muiden urakoitsijoiden edustajat, suunnittelijat ja käyttäjän edustajat. Työmaakokouksissa puhetta johtaa rakennuttajan edustajana valvoja. Työmaakokouspöytäkirjaan kirjataan työmaan tilanne, suunnittelutilanne ja urakoitsijan ja suunnittelijoiden esille ottamat asiat, joista sovitaan kokouksessa ja työmaakierroksella. Kaikki suuremmat muutokset rakennushankkeen suunnitelmissa ja aikataulussa sovitaan ja kirjataan näissä kokouksissa.

Taiteilija tarvitsee tiedon työmaa-aikaisista muutoksista, jotka koskevat taideteoksen paikkaa tai muita siihen liittyviä olosuhteita, samoin aikataulumuutoksia. Taiteilijan tai taidekoordinaattorin  ei yleensä tarvitse osallistua työmaakokouksiin, mutta taiteilija pitää kutsua paikalle kokouksiin, joissa käsitellään taideteokseen tai sen paikkaan liittyviä asioita. Valvojan ja pääsuunnittelijan pitää rakennusprojektissa huolehtia siitä, että muutoksista suunnitelmissa, toteutuksessa ja aikataulussa ilmoitetaan kaikille osallisille heti.

Taiteilijan oma aktiivisuus on tärkeää. Jotkut rakennuttajat antavat yhteystiedot rakennushankkeen eri osapuolista ja edellyttävät, että taiteilija itse huolehtii ajoituksista ja muusta yhteydenpidosta suunnittelijoihin ja rakentajaan, esim. teoksen tekemisen ajoituksesta sovittaessa.    

5.5 Luovuttaminen

Luovuttaminen tarkoittaa rakennustyössä rakennuksen valmistumista ja siirtymistä rakennusurakoitsijalta tilaajalle. Ennen luovuttamista rakennustyömaalla tai muussa rakennuskohteessa pidetään vastaanottotarkastus, josta rakennustyön valvoja laatii vastaanottopöytäkirjan. Jos vastaanottotarkastuksessa on havaittu puutteita, puutteiden korjaamisen jälkeen rakennuskohteen siirtyminen rakentajalta tilaajalle todetaan kirjallisesti.

Mikäli taideteos on osa rakennusurakkaa ja rakennusosa, teos luovutetaan tilaajalle rakennuksen vastaanottotarkastuksessa kuten muu osa rakennuskohdetta, mikä myös kirjataan vastaanottopöytäkirjaan.

Mikäli erillinen taideprojekti valmistuu vasta rakennustyön valmistumisen ja luovuttamisen jälkeen, kannattaa pitää tilaajan ja taiteilijan tapaaminen paikalla, jossa todetaan teoksen valmistuneen ja siirtyvän tilaajan vastuulle. Omistusoikeus siirtyy tilaajalle, kun viimeinen maksuposti on maksettu.

5.6 Dokumentointi, huoltokirja

Teoksen tekovaiheet on hyvä dokumentoida taiteilijan omaa käyttöä varten  ja rakennuttajalle annettavan huoltoselvityksen  yhteyteen. Taideteoksen valmistumisen jälkeen taideteos pitää dokumentoida valokuvaamalla. Paikkaan sidotut teokset pitää dokumentoida myös siten, että teos on tilassa. On hyvä käyttää ammattikuvaajaa, mutta sopimuksista ja tilaajasta riippuu, kuka maksaa kuvaamisen. Tiedot taiteilijasta ja teoksesta ovat kiinnostavia ja hyödyllisiä rakennuksen käyttäjille.

Ellei toisin ole sovittu, taiteilijan pitää laatia taideteoksesta tilaajalle viimeistään luovutustilaisuudessa annettava materiaali- ja hoitoselvitys (huoltokirja),  jossa tulee olla taideteoksen teostiedot ja käytetyt materiaalit ja värit, korjaus- ja entisöintiohjeet ja puhdistamisohjeet. Lisäksi tulee kertoa kenen omistuksessa teos on ja kenellä on huoltovastuu. Jos teos siirtyy valmistuttuaan esimerkiksi taidemuseon kokoelmiin, museon konservaattorit  voivat laatia materiaaliselvityksen ja hoito-ohjeet. Nykyisin hoitoselvitys useimmiten pyydetään sähköisessä muodossa.  Joissain sopimuksissa hoitoselvitys on edellytys viimeisen maksuerän maksamiselle.

Jos taideteos on rakennusosa, materiaali- ja hoitoselvitys voidaan liittää rakennuksen huoltokirjaan, jonka suunnittelijat laativat ja luovuttavat rakennuttajalle rakennuksen luovutuksen yhteydessä.

  • Teostiedoissa on taiteilijan nimi ja yhteystiedot, teoksen nimi, mitat ja tekniikka, lyhyt yleisluonnehdinta teoksesta ja sen taustasta, teoksen sijoitus ja suhde rakennukseen.
  • Materiaaliselvityksessä selostetaan kaikki käytetyt materiaalit, värikoodit ja materiaalien toimittajat, käytetyt tekniikat ja pintakäsittelyt, tarkempi kuvaus teoksen sijainnista, kiinnitystavasta ja tarviketyypeistä ja mahdollisesti valaistusta koskevat erityisohjeet.
  • Työtapaselvityksessä kerrotaan työvaiheet ja tekotavat ja toteutuksen eri vaiheissa mukana olleet henkilöt ja yritykset (valimo, maalausliike, lasitusliike, rakennesuunnittelija jne.), mukana mielellään työaikaisia kuvia teksteineen.
  • Hoitoselvitykseen sisältyy säännöllisen ylläpidon ohjeet (puhtaanapito), mahdolliset lisäohjeet, jotka koskevat teoksen ympäristöä ja oleellisia ominaispiirteitä. Lisäksi hoitoselvitykseen on hyvä sisällyttää entisöintiohjeet mahdollisen ilkivallan tai vahingon sattuessa, ja samalla on hyvä kirjata, kenelle hoitovastuu kuuluu.
  • Käyttökustannuksissa pyritään usein jonkin ajan kuluttua säästämään, eli kaikki pitää kirjata. Huoltoselvitys siirtyy rakennuksen käyttäjälle rakennuksen ja sitä koskevien huoltokirjojen mukana.

 

>> Stig Baumgartner: sivu taideteoksen huoltokirjasta
>> Stig Baumgartner: sivu taideteoksen huoltokirjasta

5.7 Julkistaminen

Taideteoksen valmistuminen tuo myönteistä julkisuutta tilaajalle ja rakennushankkeelle.  Usein taideteoksen luovutuksen yhteydessä järjestetään julkistamistilaisuus, johon kutsutaan tilaajan, taiteilijan, käyttäjien ja rakennushankkeeseen osallistuneiden lisäksi kaikki teoksen toteuttamiseen osallistuneet henkilöt sekä tiedotusvälineiden edustajat.

Rakennuttaja vastaa taideteoksen julkistamistilaisuudesta. Yleensä järjestelyt hoitaa taideteoksen valmistuttua taiteen välittäjätaho (taidemuseo, taidekoordinaattori), joka huolehtii kutsuvieraiden ja lehdistön paikalle kutsumisesta, lehdistötiedotteesta ja muun lehdistölle jaettavan materiaalin tuottamisesta (tiedot teoksesta ja taiteilijasta, taiteilijan teoksen tekemisestä antamat tiedot, teoskuvat)  ja muista tilaisuuden käytännön järjestelyistä. Lehdistötiedote yhdessä materiaaliselvityksen ja kuvien kanssa muodostaa käyttäjille teosta esittelevän tietopaketin, joka auttaa rakennuksen tulevia käyttäjiä arvostamaan teosta ja ymmärtämään teoksen merkitystä.

Taideteoksen julkistamisesta voidaan myös tehdä juhlava, jolloin teos on peitetty julkistamishetkeen asti, ja julkistamistilaisuudessa joku arvovaltainen henkilö paljastaa teoksen.

 

>> Teoksen paljastustilaisuus Tukholmassa

5.8 Taideprojektin vetäjän rooli taideteoksen toteutusvaiheessa 

Taideprojektin vetäjän osuus taideprojektin toteuttamisvaiheessa riippuu projektin koosta ja siitä, miten perehtynyt taiteilija on taideteoksen toteuttamiseen rakennushankkeessa. Yleisesti ottaen taidekoordinaattorin osuus vähenee ja taiteilijan osuus kasvaa. Taidekoordinaattori voi asiantuntemuksellaan auttaa taiteilijaa aikataulukysymyksissä sekä yhteydenpidossa rakennuttajaan, suunnittelijoihin ja työmaahan. 

 

5.9 Taiteilijan rooli taideteoksen toteutusvaiheessa

Taiteilijan osuus taideteoksen toteutusvaiheessa on tietenkin tärkein, ellei kyseessä ole teos, joka on rakennusosa tai muuten osa rakennusurakkaa, jolloin taiteilijalle jää asiantuntijana valvonta toteutusvaiheessa.

Taiteilijan pitää pystyä varmistamaan suunnittelun ja rakennustyön kuluessa, että taideteoksen paikka on sovitunlainen, ettei esimerkiksi teoksen paikaksi sovitulle seinälle yhtäkkiä ilmesty pistorasioita, jauhesammuttimia tai poistumistiemerkintöjä. Tekniset edellytykset toteutukselle pitää myös varmistaa koko ajan. Tiedonkulku ja yhteistyö taiteilijan, suunnittelijoiden ja rakennustyömaan välillä on ensiarvoisen tärkeää.