Elisa Lientola valittu Taidemaalariliiton toiminnanjohtajaksi
Taidemaalariliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Elisa Lientola. Hän aloittaa tehtävässä 7. elokuuta 2023.
Elisa Lientola on valmistunut Lahden Taideinstituutista kuvataiteilijaksi (AMK). Lisäksi hän on suorittanut tradenomin (YAMK) tutkinnon oikeusmuotoilusta ja hän valmistuu syksyllä 2023 hallintotieteiden kandidaatiksi (HTK) julkisoikeudesta Itä-Suomen yliopistosta.
Lientola on aiemmin työskennellyt mm. Opettajien ammattijärjestö OAJ:ssä sekä Taiteen edistämiskeskuksessa, jossa hän on luotsannut Reilun taiteen manifesti -kampanjaa. Lisäksi hänellä on kokemusta opetustyöstä ja laaja kokemus yhdistystoiminnasta ja poliittisista luottamustoimista. Lientola on Lahden kaupunginvaltuutettu ja hän on toiminut valtuustoryhmänsä puheenjohtajana.
”Olen kiitollinen luottamuksesta ja innoissani saadessani osaltani, yhdessä liiton osaavan henkilöstön ja jäsenten kanssa, jatkaa sitä hyvää työtä taidemaalarien toimeentulon ja työskentelyedellytysten vahvistamiseksi jota liitossa on ansiokkaasti ja pitkään tehty. Vaikka ajassa on paljon epävarmuuksia, olen kuitenkin varma, että maalaustaiteella on aina paikkansa yhteiskunnassa. Jotta se palvelee yhteiskuntaa parhaiten, tulee taiteilijan työstä saada asiallinen korvaus ja olosuhteiden olla kunnossa ja ajan tasalla.”

Taidemaalariliiton toiminnanjohtajaksi on valittu Elisa Lientola. Kuvaaja: Jenni-Maria Könönen
Lisätietoa:
Taidemaalariliitto
Hallituksen puheenjohtaja Siiri Haarla
puh. 040 725 7839
siiri.haarla(a)painters.fi