maRIKKA KIIRIKOFF


Harmony and Disharmony Sisters

maalauksia
18.4. – 6.5.12

Harmony and disharmony sisters -näyttelyni akryyli- ja spraymaalaukset käsittelevät tuotannossani jo pitemmän aikaa esiintynyttä äärimmäistä psykologiaa ja rajalla olemista. Rajalla tarkoitan todellisuuksien rajaa, jonka ylittämistä maalauksissani symboloi monin tavoin hajoava ja monistuva naisfiguuri.

Toinen osa teoksista on psykologisia muotokuvia persoonasta, joka kasvattaa itselleen sivupersoonia, joutuessaan vääntymään uuteen asentoon elämässään. Toisaalta tämän samaisen prosessin etenemistä kuvaavat siipiteokset, joissa persoona jakautuneena muodostaa siivekkään koristeellisen kuvion sivupersoonistaan. Persoonan repeytyminen muuttuu näin positiiviseksi vahvuudeksi. Kyvyksi lentää.

En ole tietoisesti ottanut vaikutteita hindulaisesta kuvastosta maalatessani, mutta jälkikäteen huomioinut yhtäläisyyksiä niihin. Intian uskonnollisessa kuvastossa jumalhahmo muodostuu loputtomasta määrästä käsiä ja kasvoja, samoin kuin tuhoavuus ja luovuus ovat saman kokonaisuuden eri puolia. Hyvinkin rajuja sisältöjä kuvataan heleänvärisin koristeellisin kuvin. Tämä samankaltaisuus on mielestäni kiinnostavaa. Kuvaan harmoniaa, joka syntyy vastakkaisista elementeistä. Koristeellisuudella on minulle ilmaisullinen merkitys. Koen sen välttämättömänä osana kuvamaailmaani, joka saattaa yhteen ristiriitaisia elementtejä. Teoksissani on melankolista huumoria. Tunnetila liikkuu alueella, missä itku ja nauru sekoittuvat.

Kaikkien tiedostettujen sisältöjen rinnalla kulkee aina täysin abstrakti kiinnostus maalausjälkeen, ja sen kautta tapahtuvaan spontaaniin maalaamiseen.

Näyttelyä on tukenut Valtion kuvataidetoimikunta ja Kaakkois-Suomen taidetoimikunta.

Taiteilijatapaaminen su 6.5. kello 14–16.

Valokuva: Pirkko Porkka

Tyhjyys

akryyli kankaalle, 103 x 115 cm, 2011

⇒ Lehdistökuva

Valokuva: Pirkko Porkka

Bipolar Happiness
akryyli kankaalle, 100 x 127 cm, 2011

⇒ Lehdistökuva

Valokuva: Pirkko Porkka

Harmony and Disharmony Sisters
akryyli kankaalle, 103 x 129 cm, 2011

⇒ Lehdistökuva

Valokuva: Pirkko Porkka

Sinikka
akryyli kankaalle, 129 x 95 cm, 2011

⇒ Lehdistökuva

Valokuva: Pirkko Porkka

Muuttuminen
akryyli kankaalle, 85 x 59 cm, 2011

⇒ Lehdistökuva

Valokuva: Pirkko Porkka

Enkeli
akryyli kankaalle, 146 x 113 cm, 2011

⇒ Lehdistökuva

Valokuva: Pirkko Porkka

Sytytyslanka
akryyli kankaalle, 103 x 82 cm, 2011

⇒ Lehdistökuva

Valokuva: Pirkko Porkka

Borderline
akryyli ja spraymaali kankaalle, 150 x 126 cm, 2012

⇒ Lehdistökuva

Valokuva: Pirkko Porkka

Hiding
öljy, akryyli kankaalle, puuvillalanka ja koristenyöri kankaalle, 90 x 30 cm, 2011

⇒ Lehdistökuva

Valokuva: Pirkko Porkka

Autosupport
akryyli ja spraymaali kankaalle, 102 x 115 cm, 2010
⇒ Lehdistökuva