Pirkko rantatorikka

Piirustuksia ja maalauksia
29.9.-17.10.10

 

Maisemissa ja puistojen käytävillä
"Maisemat, yksittäisiin monumentteihin keskittyvät tai laajoja maisema-alueita kehystävät, antavat näkyvää hahmoa; ne kuvittavat kansakunnan. Moraalisen järjestyksen ja esteettisen harmonian mallikuvissa tietyistä maisemista muodostuu kansallisia ikoneja. Siitä mitkä, tai pikemminkin kenen, legendat ja maisemat ilmaisevat kansakunnan sisimmän, vallitsee harvoin yksimielisyyttä" Stephen Daniels 1993

Matkoja Pohjoiseen
Edeten hieman pohjoisemmaksi edellisen näyttelyni Tornio-sarjasta, otin tarkasteluun minulle tutun maisema kokonaisuuden: Tornionjokilaakson. Tämä jokilaakso liittyy kansallismaisema kuvastoomme, siellä sijaitsee esimerkiksi jo varhaisten matkalaisten suosima sittemmin maineikas Aavasaksa. Ranskan Akatemian lähettäminä luonnontieteilijät Pierre de Maupertuis ja Réginald Outhier 1700-luvulla mittasivat Tornionjokilaaksossa maapallon muotoa, tästä Maunu Häyrynen kirjoittaa tutkimuksessaan Suomen kansallisen maisemakuvaston rakentuminen, että kun matkalaisten kuvaukset saavuttivat eurooppalaisen eksotiikan nälkäisen yleisön, olivat ne vaikuttamassa osaltaan Lapin matkailun ja matkakirjallisuuden syntyyn.
Kiinnostuin luonnontieteilijän katseen kautta muotoutuneesta varhaisesta pohjoisen kuvasta. Monet matkalaiset kohtasivat ja kuvailivat äärimmäisiä sää-olosuhteita, lunta ja jäätä. Tämä mielessäni etsin ja löysin tarpeisiini sopivaa graafista tietoa jään muodostuksesta Saaristomerellä ja Pohjanlahdella.

Forma urbis
Kuljen näyttelyssäni myös eurooppalaisissa kaupungeissa ja puistojen käytävillä. Näille teoksilleni valitsin taustaksi sitaatin kaupunkitutkija Taina Rajannilta, Kaupunki on ihmisen koti 1995:


…"saa alkunsa antiikin polis; tila ja käsite, joka kokoaa yhteen ja käynnistää sen mitä kutsumme nykyiseksi länsimaiseksi olemassaoloksemme. Polis on kaupunki muttei mikä tahansa kaupunki vaan määrätynlainen ja määriteltävissä oleva yhteiskuntasuhde ja tilallinen järjestys, "henkinen horisontti" ja materiaalinen maaperä, johon olemme yhä kiinnittyneitä. Ajattelumme ja kielemme ovat kotoisin poliksesta; mahdollisuutemme käsittää ja ymmärtää kaupunki on kiinnittynyt polikseen. Sikäli kuin olemme länsimaisen kulttuurin ihmisiä, olemme kotoisin poliksesta."

Helsingissä 10.9.2010 Pirkko Rantatorikka, kuvataiteilija

 

Valokuvat: KekeTop

Urbis
akryyli ja tussi kankaalle, 180 x 140 cm, 2010
⇒ Lehdistökuva

Polttolasi puistossa, Treptow
muste, tussi, akryyli, 2010
⇒ Lehdistökuva

Ylipuutarhurin uni
15 osaa, muste, tussi, 2010
⇒ Lehdistökuva

Pyöreydestä ja Buckminsterin putous
muste, tussi, 2010
⇒ Lehdistökuva

Matkoja pohjoiseen 1.
muste, tussi, akryyli, 2010

Matkoja pohjoiseen 2.
8 osaa, muste, tussi, akryyli, 2010
⇒ Lehdistökuva

Sitruunasei, hedelmärahka
5 osaa, akryyli, tussi, muste, 2010
⇒ Lehdistökuva

Näyttely tm•galleriassa
⇒ Lehdistökuva