1.-12.9.2009, Väliaika tiistaina 8.9.2009 klo 17-19, Galleria G18, Yrjönkatu 18, Helsinki
Taidemaalariliitto juhlii tänä vuonna 80-vuotissyntymäpäiväänsä värikkäästi - maalaten ja näyttelyin, kuinkas muuten. Seuraavaksi juhlavuoden ohjelmassa on Maalari maalaa -tapahtuma, jossa noin 50 Taidemaalariliiton jäsentaiteilijaa jalkautuu Helsingin puistoihin ja kaduille maalaamaan kuten impressionistit aikoinaan vangiten hetken tunnelmaa, valoa, väriä ja liikettä kankaalle. Satunnainen kulkija voi bongata taiteilijan työssään ja seurata, kuinka havainto muuttuu maalaukseksi. Maalari maalaa -näyttely rakentuu Galleria G18:n tiloihin sitä mukaa kun maalaukset valmistuvat. Uusia teoksia tulee päivittäin ja uusien teosten myötä myös näyttely muuttuu päivittäin.
Muita juhlavuoden tapahtumia ovat olleet juhlanäyttely Maalaamisen arvoista Amos Andersonin taidemuseossa, näyttelyn yhteydessä järjestetty seminaari Instrumentalistisen taidekäsityksen nousu ja uho, jossa pohdittiin taiteen itseisarvon ja välinearvon suhdetta ja Taidemaalariliiton omassa tm?galleriassa järjestetty Anita Snellmanin ja hänen entisten oppilaidensa Marjukka Paunilan ja Raili Tangin näyttely. Juhlavuonna on järjestetty myös jokavuotinen teosvälitystilaisuus Kaapelitehtaalla ja taiteiden yönä tm?galleriassa oli tuttuun tapaan paneelikeskustelu, jonka aiheena oli väri maalaustaiteessa.
Maalari maalaa -tapahtumalla ei sen luonteen vuoksi ole avajaisia, mutta tapahtumaa juhlistetaan Väliajalla väliaikatarjoilun merkeissä tiistaina 8.9.2009 klo 17-19. Tervetuloa juhlimaan kanssamme 80-vuotiasta Taidemaalariliittoa ja maalausta!
Maaria Märkälä, Taidemaalariliiton puheenjohtaja
- Taidemaalariliitto on Suomen ammattitaidemaalareiden valtakunnallinen järjestö, joka on perustettu vuonna 1929. Liitto työskentelee kuvataiteen edistämiseksi ja kuvataiteilijoiden ammatillisten ja sosiaalisten etujen parantamiseksi. Taidemaalariliiton tm-gallerian kolmen viikon välein vaihtuvat näyttelyt esittelevät monipuolisesti korkeatasoista, pääasiassa uutta kotimaista maalaustaidetta. tm?galleria, taiteilijatarvikevälitys ja liiton toimisto sijaitsevat os. Erottajankatu 9 B, 00130 Helsinki.
