Everyday Treasures
3.12. - 21.12.2008
Näyttelyssään "Everyday Treasures" eli "arkipäivän aarteet" Kallio käsittelee arjen arvokkuutta. Näyttely koostuu kollaaseista, piirroksista ja maalauksista, joissa arki on konkreettisesti läsnä. Arkisuutta töissä ei kuitenkaan ole, vaan taiteilija tavoittaa arkihetkien mystisyyden ja onnellisuuden. Näyttely ei suoraan kritisoi elämystehtailua, mutta muistuttaa, että ihmiselämän onnenhetket löytyvät arkipäivän hetkistä ja pienistä havainnoista.
"Arvostan arkea ja suuria kokemuksia pienten asioiden äärellä. Arjen kokemus voi myös olla mystinen, oli kyse sitten renkaiden vaihdosta hämärtyvässä iltapäivässä, nukkuvasta lapsesta tai pyykin ripustamisesta telineelle. Löydetyn pikkukiven pinnassa on tähtitaivaan valoa," Kallio kuvailee.
Näyttelyn nimi "Everyday Treasures" viittaa myös Kallion työtapaan, jossa teos lähtee elämään käytöstä poistettuja tavaroita ja luonnonmateriaaleja keräämällä. Teoksessa saattaa löytyä jälkiä tiilenpaloista, hiekasta, kivistä ja leluista.
Kallio käyttää tekniikkanaan kollaasia. "Maalaamisen, piirrosviivan, materiaalien ja struktuurien yhdistelmillä teen kuvia, joissa pääroolissa ovat ihmishahmot ja esineet uudelleen muotoutuvassa maisemassa. Teokset ovat osia suuremmasta kokonaisuudesta, eli niiden maailman voi kuvitella jatkuvan "yli reunojen".
"Silti ajattelen yksittäisen kuvan sisältävän "kaiken". Minulle on tärkeää, että teos muodostaa soivan kokonaisuuden, joka sisältää elämän eri vaihtoehdot. Olemassaolossa on vaihtoehtoja", Kallio sanoo.
Näyttelyä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto ja Taiteen keskustoimikunta.
Kuvat: Hannu Salmi

Matkustajat
kollaasi mdf-levylle, 2008
⇒ Lehdistökuva

Today Everything is Possible
akryyli, öljy ja kollaasi kankaalle, 2008
⇒ Lehdistökuva

Lihapullat
öljy, metalli ja akryyli kankaalle , 2008
⇒ Lehdistökuva

Uudistuminen
kollaasi vanerille, 2008
⇒ Lehdistökuva

Kolmiopoika
kollaasi vanerille, 2008
⇒ Lehdistökuva

Uusi Alku
akryyli ja grafiitti kankaalle, 2008
⇒ Lehdistökuva

Uusi Alku II
akryyli ja grafiitti kankaalle, 2008
⇒ Lehdistökuva

Everyday Treasures
kollaasi mdf-levylle, 2008
⇒ Lehdistökuva

Syntymäpäivä
kollaasi mdf-levylle, 2008
⇒ Lehdistökuva

Ensilumi
akryyli, öljy ja kollaasi mdf-levylle, 2008
⇒ Lehdistökuva

Kantaja
piirros ja kollaasi, 2008
⇒ Lehdistökuva

Perhonen
tussi, paperi ja puu, 2007
⇒ Lehdistökuva

Hiekkaranta
kollaasi paperille, 2008
⇒ Lehdistökuva

Jättiläinen
kollaasi, 57 x 76 cm, 2007
⇒ Lehdistökuva